Hamel: Sisäinen motivaatio saatava esiin
Strategiaguru Gary Hamel puhuu asiaa Talouselämän haastattelussa (Johtaminen on keksittävä uudelleen, 28.3.2008).
Hamel korostaa ihmisten sisäisen motivaation arvoa ja tärkeyttä. Hänen mielestään vanhat johtamisopit eivät sovellu nykypäivän haasteisiin.
“Maailma on aivan toinen kuin vuosikymmeniä sitten, mutta johtamista ohjaavat sata vuotta sitten syntyneet perusajatukset. Ei ihme, että johtamisessa on ongelmia”, Hamel toteaa.
Hän sanoo, että vapaus on tärkein keino saada työhön myös ihmisen mielikuvitus ja intohimo. Työssä vapaus tarkoittaa turhien hierarkioiden purkamista ja sitä, että ihmiset saavat mahdollisimman paljon itse päättää omasta työstään. “Ihminen innostuu siitä, minkä on itse saanut valita”, Hamel sanoo.
Tärkeää on myös, etteivät ihminen ja hänen työnsä tulokset häviä suuren koneiston rattaisiin. Tiimien on oltava tarpeeksi pieniä, jotta jokainen näkee työnsä vaikutuksen johonkin mielekkääseen kokonaisuuteen.
“Työkokonaisuudet pitää rakentaa niin, että myös kunnia hyvästä työstä tulee sille, jolle se kuuluu. Kiitos ei saa kertyä vain esimiehille.”
Ja lista jatkuu: “Työpaikalla pitää olla ihmisiä, jotka aidosti välittävät muista ihmisistä.”
Ainakin perisuomalainen armeijajohtajuus eli “management by perkele” saisi Hamelilta satikutia. Mutta ihan yhtä lailla sitä ansaitsee jenkkityylinen materialismi, joka ulkoisten kannustimien voimalla houkuttelee ihmisiä isojen korporaatioiden orjiksi.
On myös mukava lukea, miten kovakätisesti Hamel arvostelee yleisiksi tulleita johdon optiojärjestelyjä. Hänen mielestään ne vievät huomion yhä pahemmin omistajiin ja osakekurssin kohottamiseen. Samalla tavallisen rivityöntekijän arvo ihmisenä jää yhä pienemmäksi sivuseikaksi.
Täytyy ottaa kirjat lukulistalle.